Tai sikiö näin sanottuna. Olen tiennyt uudesta raskaudesta jo oikeastaan heti, kun se oli mahdollista. Olen lukenut paljon muiden blogeja, joissa lapsensa menettäneet ovat halunneet saada uuden vauvan mahdollisimman pian. Näin kävi myös meidän kohdalla. Ei, uusi vauva ei korvaa menetettyä, ei todellakaan. Mutta helpottaa sitä tunnetta, että syli jäi tyhjäksi. Tunteet ovat olleet aika äärirajoilla. Ensin sitä pelkää henkensä edestä, että tämäkin menehtyy, turhautumisen tunne, sekin vieraili; että pitää kokea taas tämä "alku" uudestaan, kun ei saanut kokea loppuakaan. Koko heinäkuun oli olo, että millon lähdetään osastolle synnyttämään, pienen laskettuaika olisi ollut silloin, oli vaikea tajuta että ei sitä tule tapahtumaan vielä pitkään aikaan, sinulla on nyt uusi pienokainen kohdussa.

Toivoo vain, että tämä pysyy mukana, ettei mikään menisi nyt vikaan. Ja se syykin edelliseen menetykseen löytyi. Kuukausi sitten otetut hyytymisverikokeet paljastivat, että mulla on tukostaipumusta ja että se on perinnöllistä. Eli tämä oli aiheuttanut pienen kuoleman. Nyt uuden raskauden aikana olen ruvennut syömään verta ohentavaa lääkettä, primaspania. Sillä mennään viikoilla 14 asti, sitten vaihtuu jokin muu lääke, joka kuulema piikitetään. Minä joka niin rakastan piikkejä, niin voi olla pieni kynnys, mutta mitä sitä ei tekisi rakkaansa vuoksi, mitä tahansa että tämä pieni pysyisi mukana elossa.

Koko ajan vaan stressaa, vaikka nimenomaan pitäisi olla tekemättä sitä. Ajattelee, oletko mukana, oletko elossa? Ja kaikki tämä aiheuttaa kamalan ikävän menetetyn luo, miksi sinä et saanut tätä tilaisuutta, miksi silloin ei voitu tutkia tätä mahdollisuutta? Miksi? Mutta eihän sille enää voi mitään. Nyt on vain annettava uusi mahdollisuus tälle pienelle.

Rakkaudella äiti

Voin sanoa, että ne ensimmäiset viikot menetyksen jälkeen oli ihan hirveätä tuskaa. Haamupotkut kiusasivat, etkä päässyt eroon tunteesta, että vauva vielä sittenkin saattaisi olla kohdussasi. Itkin yöt ja päivät, mikään ei tuntunut oikealta, enkä vaan yksinkertaisesti jaksanut jatkaa elämään. Pohjalla käytiin ja syvällä. Nouseminen sieltä pois oli tuskien takana. Vasta nyt melkein neljä kuukautta tapahtuneesta, voi alkaa ajatella elämää eteenpäin. Täysin onnellinen, en vielä voi sanoa olevani, kuka olisikaan tuollaisen jälkeen? Vaikka edessä on tulossa hienoja asioita, ei silti voi täysin nauttia ja riemuita niistä.

Haudalla käyn silti viikottain, vaikka kipeää tekee ja itku tulee melkein jokakerta. On helpottavaa huomata ettei siellä käynti ole ahdistavaa, vaan helpottavaa. Elokuun aikana tulemme saamaan muistolaatan ja siihen meillä on kivi valmiina, odotan että saamme viedä sen pienen haudalle sitten.

Minä kaipaan sinua pienokaiseni, en unohda sinua koskaan.

Rakkaudella äiti

...8.11.12 silloin raskaustestiin tuli kaksi selkeää viivaa. Olet raskaana! Sitä oli odotettu ja kaivattu. Kesäisen keskenmenon jälkeen alkoi olla hiljaiseloa ja toivonpuutetta, mutta nyt se kaikki muuttuisi. Ja muuttui. Kaikki muuttui.

Tätä blogia kirjoittaa äiti, äiti joka menetti lapsensa, vaikka kaikki oli hyvin. Kukaan ei kertonut, että jotain tällaista voisi sattua. Näin kauheaa. Että vauva kuolee kohtuun rv25, kun rakenneultrasta oli pari viikkoa. Kaiken oli todettu olevan kunnossa, oltiin saatu selville kumpi olisi tulossa. Mutta ei. Saatiin vain pieni enkelivauva, ei eläväistä riehuvaa ihmisenalkua.

2.4.13 Minun maailmani lakkasi olemasta, sinä lakkasit olemasta. Sydämen täytti kauhea tuska, suru ja kaipuu. Sinä rakas vauvani, sinä jonka oli tarkoitus täyttää maailmani ja tehdä minusta maailman onnellisin ihminen, teitkin minusta maailman surullisimman.

Mutta nyt reilut kolme kuukautta kuolemastasi, minä yritän nousta täältä pohjalta. Olen itkenyt ikävääni ja suruani, ja tulen itkemään vielä tulevaisuudessakin, koska sinun muistoasi ei ota minulta kukaan pois. Minä hyvästelin sinut, tuhkasin ja hautasin. Niistä asioista minä tulen kirjoittamaan täällä, mutta kaikki aikanaan.

Suru on vielä käsinkosketeltavaa, enkä halua repiä auki sitä vereslihalla olevaa sydäntä, jonka olen onnistunut vaivoin kokoamaan.

Mutta muista enkelini, olet aina ensimmäiseni.

Rakkaudella äiti