Tai sikiö näin sanottuna. Olen tiennyt uudesta raskaudesta jo oikeastaan heti, kun se oli mahdollista. Olen lukenut paljon muiden blogeja, joissa lapsensa menettäneet ovat halunneet saada uuden vauvan mahdollisimman pian. Näin kävi myös meidän kohdalla. Ei, uusi vauva ei korvaa menetettyä, ei todellakaan. Mutta helpottaa sitä tunnetta, että syli jäi tyhjäksi. Tunteet ovat olleet aika äärirajoilla. Ensin sitä pelkää henkensä edestä, että tämäkin menehtyy, turhautumisen tunne, sekin vieraili; että pitää kokea taas tämä "alku" uudestaan, kun ei saanut kokea loppuakaan. Koko heinäkuun oli olo, että millon lähdetään osastolle synnyttämään, pienen laskettuaika olisi ollut silloin, oli vaikea tajuta että ei sitä tule tapahtumaan vielä pitkään aikaan, sinulla on nyt uusi pienokainen kohdussa.

Toivoo vain, että tämä pysyy mukana, ettei mikään menisi nyt vikaan. Ja se syykin edelliseen menetykseen löytyi. Kuukausi sitten otetut hyytymisverikokeet paljastivat, että mulla on tukostaipumusta ja että se on perinnöllistä. Eli tämä oli aiheuttanut pienen kuoleman. Nyt uuden raskauden aikana olen ruvennut syömään verta ohentavaa lääkettä, primaspania. Sillä mennään viikoilla 14 asti, sitten vaihtuu jokin muu lääke, joka kuulema piikitetään. Minä joka niin rakastan piikkejä, niin voi olla pieni kynnys, mutta mitä sitä ei tekisi rakkaansa vuoksi, mitä tahansa että tämä pieni pysyisi mukana elossa.

Koko ajan vaan stressaa, vaikka nimenomaan pitäisi olla tekemättä sitä. Ajattelee, oletko mukana, oletko elossa? Ja kaikki tämä aiheuttaa kamalan ikävän menetetyn luo, miksi sinä et saanut tätä tilaisuutta, miksi silloin ei voitu tutkia tätä mahdollisuutta? Miksi? Mutta eihän sille enää voi mitään. Nyt on vain annettava uusi mahdollisuus tälle pienelle.

Rakkaudella äiti